Puolivuotias termiitinpoikanen - Lilo

Nukahdin sohvalle tänään tunniksi. Yleensä, huom. yleensä koirat nukkuvat molemmat silloin myös, mutta ei tänään.

Pienen pieni termiitinpoikanen, Lilo etsii itselleen tekemistä. Isoveikasta ei ole hyötyä, se kun nukkuu tuon emännän kainalossa.

Hetken kuluttua se kuulee vienon kutsun. Mikä ääni tuo on? se miettii ihmeissään. Hetken kuluttua sille välähtää. Rakkauteni! Elämäni toiseksi suurin rakkaus, kukkaruukku! Sinäkö se minua kutsut?

Lilo hiipii oikein hiljaa, ettei mamma vahingossakaan herää, se kun on niin kovin äreä aina herättyään, kohti kukkaruukkua. Mikä ihana tuoksu, mikä värien sinfonia. Ja koostumus, mikä suussa pyörähtää kielen päältä hampaiden väliin.


Ja lopulta mamma herää. Siltä tuli ärräpäitä suusta. Se uhkasi lätätä pyllyyni postimerkin ja lähettää minut takaisin äitini luokse. Sitten mamma keksi vielä tulla häiritsemään minun uniani. Olinhan juuri tehnyt kauheasti töitä, joten tarvitsin unta.